Museokangas
Huhdasjärven museokangas on yhdistyksen päätoimipaikka. Alue vuokrattiin 1983 Jaalan kunnalta ja ostettiin omaksi Jaalan kunnan liittyessä 2008 muodostettuun uuteen Kouvolaan.
Kotiseutuyhdistys järjestää Museokankaalla tapahtumia, näyttelyjä
eri teemoista, talkoita, avoimien ovien päiviä ym.
Vuodesta 1983 lähtien alueelle on siirretty vanhoja rakennuksia
entisen Jaalan alueelta.

Savusauna
Saatu Mikko Kilkiltä Jaalan Sulasalmesta. Ensimmäinen Museokankaalle siirretty rakennus. Siirto tehtiin 1983. Ollut jo tuolloin yli 100 vuotta vanha.

Luhtiaitta
Ruuthin kaksikerroksinen luhtiaitta Jaalan
Paljakasta vuodelta 1850.
Siirretty 1983. Lahjoittaja Teuvo Ruuth.
Pekkolan luhtiaitta Jaalan Kyröstä. Rakennettu vuoden 1905 paikkeilla.
Siirretty 1992.

Riihi
Rakennettu 1890. Lahjoittanut Toivo
Niemelä Jaalan Ansalahdesta.
Siirretty 1984.

Tervatalo
Uutelan talo Valkealan Selänpäästä, rakennettu 1910. Siirretty 1990.

Kärriliiteri
Kärriliiteri rakennettiin Jaalan Hausanniemen Kärkisen ladon hirsistä 1992.

Nuorisoseurantalo
Nuorisoseurantalon vanha osa. Tämä osa on Jaalan Metsäkylästä J. Arvion talo, joka ostettiin 2000 markalla. Talo siirrettiin Jaalan kirkonkylään nuorisoseurantaloksi vuonna 1908 vuokratontille Tobias Wittingin Korvenpään pellon koillisosaan. Talo päätettiin pystyttää nykyiseen kuntoon ilman lisärakennuksia, joten taloon tulee kuulumaan ainoastaan juhlasali, kamari ja kyökki. Taloa laajennettiin 1926, jolloin rakennettiin uusi juhlasali ja näyttämö. Kun Nuorisoseurantalo päätettiin purkaa vuonna 2004, sai Kotiseutuyhdistys talon vanhan osan lahjoituksena Nuorisoseuralta siirrettäväksi Museokankaalle Huhdasjärvelle. Purkutyön jälkeen päästiin vuonna 2007 aloittamaan talon uudelleenpystytys. Avustuksia rakennuksen pystytykseen saatiin Marjatta ja Eino Kollin säätiöltä sekä Suomen kotiseutuliitolta.

Museokankaan pihapiiriin kuuluu myös esiintymislava ja tervahauta.